Tarina

Suomi/Somalia – Ifrah Ahmed saapui Suomeen keskelle syksyn väriloistoa 12-vuotiaana syyskuussa 1989. Tämä eloisa maailma oli kaukana siitä sodan levottomuudesta, jonka hän oli joutunut jättämään taakseen kotiinsa Somalimaan alueelle. Kaikki oli uutta, erilaista ja jännittävää. Nuori Ifrah sopeutui nopeasti paikalliseen yhteisöön lapsen uteliaisuudella pitäen samalla kiinni rakkaista somalijuuristaan.

"Otin suomalaisen kulttuurin omakseni. Lapsena sitä sopeutuu niin helposti. Sain paljon uusia ystäviä ja opin kielen nopeasti", Ifrah muistelee.

Ifrah’n polku vei hänet lopulta opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Uravalinta osoittautui myöhemmin hyvin merkittäväksi käännekohdaksi hänen elämässään.

Hankittuaan kokemusta eri terveydenhuoltolaitoksissa Suomessa Ifrah muutti Iso-Britanniaan, perusti perheen ja jatkoi työskentelyä sairaanhoitajana. Kun Ifrah’n mies sai työtarjouksen Somalimaasta, koko perhe päätti muuttaa perässä vuonna 2013. Paluu kotimaahan toi mukanaan haasteita ilman tuttua tukiverkostoa. Ifrah'n luonteenlujuus ja aiemmat kokemukset siirtolaisuudesta auttoivat häntä kuitenkin jälleen sopeutumaan uuteen paikkaan.

Ifrah’n tarina on osoitus siitä, kuinka merkittävässä roolissa diasporaan kuuluvat ammattilaiset ja erityisesti naiset ovat olleet Somalian terveys- ja koulutussektorien jälleenrakentamisessa. Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestö IOM:n Migration for Development in Africa (MIDA) FINNSOM -ohjelman kautta Ifrah on osa yli 200 diasporaan kuuluvan ammattilaisen joukkoa, joka on vienyt osaamistaan takaisin Somaliaan vuodesta 2009 lähtien. Suomen ulkoministeriö rahoittaa MIDA FINNSOM -hanketta.

Juuri muutettuaan takaisin Somalimaahan vuonna 2013 Ifrah päätti ryhtyä vapaaehtoiseksi Hargeisa Group Hospital -sairaalassa. Nähtyään sairaalan resurssipulan ja huutavan tarpeen koulutukselle vastasyntyneiden osastolla hän haki mukaan MIDA FINNSOM -hankkeeseen vuonna 2014.

"Lapsikuolleisuus oli hälyttävän korkealla tasolla. Monet vastasyntyneet kuolivat, koska henkilökunnalla ei yksinkertaisesti ollut riittäviä elvytystaitoja."

Sairaalan lapsikuolleisuus saatiin laskemaan merkittävästi, kun Ifrah koulutti henkilökuntaa vastasyntyneiden elvyttämisestä. Hänen työnsä on konkreettinen osoitus osaamisen jakamisen merkityksestä terveydenhuollon kehittämisessä.

Ifrah edisti työssään myötätuntoa, luottamusta ja yhteistyötä yhdistäen länsimaisia ja somalialaisia terveydenhuoltokäytäntöjä. Hän esitteli paikallisille äideille kenguruhoitomenetelmän ja korosti imetyksen sekä hygienian tärkeyttä. Uudet toimintatavat ovat olleet ratkaisevassa asemassa paikallisen terveydenhuollon haasteiden ratkomisessa.

Katsoessaan matkaansa taaksepäin Ifrah tuntee ylpeyttä.

"Olen voimaantunut, että olen voinut antaa takaisin kansalleni siitä, mitä olen oppinut Suomessa ja Iso-Britanniassa. Eräs kouluttamani sairaanhoitaja kiitti minua ja kertoi pelastaneensa lukuisia elämiä saamansa koulutuksen avulla. Tämä osoitti minulle, että olemme todella saavuttaneet merkittävää edistystä", Ifrah kertoo.

Ifrah on työskennellyt Hargeisan MAS Children’s Hospital -sairaalassa MIDA FINNSOM -projektin uusimmassa vaiheessa huhtikuusta 2023 lähtien. Hän edustaa omalta osaltaan somalidiasporan pitkäjänteisyyttä ja resilienssiä  – naisia, jotka johtavat muutosta kohti kestävää kehitystä ilolla, innovaatioilla ja tinkimättömällä sitoutumisella.