Taustaa Paljonko ihminen maksaa? -kampanjasta

 

IOM:n Suomen-toimisto toteutti keväällä 2016 ihmiskaupan vastaisen kampanjan Paljonko ihminen maksaa?, jonka tarkoituksena oli lisätä tietoisuutta ihmiskaupasta erityisesti nuorten keskuudessa sekä edistää vastuullisuutta laajemman yleisön keskuudessa.

Kampanjan verkkosivuilla osoitteessa paljonkoihminenmaksaa.org esitellään kampanjan video. Lisäksi verkkosivuilla kerrotaan ihmiskaupasta ja annetaan esimerkkejä siitä, kuinka ihmiskaupan uhreja on eri tilanteista käytetty taloudellisesti hyödyksi maksamalla liian alhaista palkkaa tai velkaanuttamalla. Sivusto myös herättelee siihen, mitä tavalliset ihmiset voivat tehdä ehkäistäkseen ihmiskauppaa.

 

 

Kampanja oli järjestyksessään IOM Suomen kolmas ihmiskaupan vastainen kampanja ja sen suunnittelusta vastasivat 12 Ressun lukion oppilasta, Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän, mainostoimisto Valveen ja IOM Suomen ohjauksessa. Videon toteutuksesta vastasi tuotantoyhtiö Kennel Helsinki. Nuorten osallisuudesta kampanjan suunnittelussa kertova Making of -video on katseltavissa tältä sivulta, oheisesta linkistä sekä Yle Areena -verkkopalvelussa.

 

Kampanjavideo sai ennakkonäytöksen Tampereen elokuvafestivaaleilla 2016 ja sitä on näytetty myös Kreikassa ja Norjassa ihmiskaupan vastaisissa teemanäytöksissä. Kampanja esittäytyi Maailma kylässä -festivaaleilla 2016.

IOM:n maailmanlaajuisen Facebook-tilin ja IOM Suomen FB-tilin kautta video oli kampanjan päättymisen mennessä saavuttanut 340 000 katsojaa ja kampanjasivujen kautta 11 000 katsojaa. Kampanjan videoa näytettiin YLE TV1:llä viikossa yhteensä 18 kertaa sekä MTV3:n Huomenta Suomessa.

Kampanjan radiomainosta soitettiin yhteensä viidellä radiokanavalla yli 200 kertaa ympäri Suomea. Verkkobannerit olivat laajalti esillä eri yhteistyökumppaneiden sivuilla. Mukana kampanjasta tiedottamassa oli nuorille suunnattuja lehtiä, ammattiliittoja ja Finnair. Lisäksi kampanjan mainos nähtiin paikallisbussien kyljissä Helsingissä sekä bussien sisällä olevilla digiscreen-näyttöruuduilla Kouvolassa, Lappeenrannassa, Porissa, Seinäjoella, Turussa ja Vaasassa. Kampanjan saavutti kokonaisuudessaan noin 1 220 496 yksittäistä mediakontaktia.

Kampanjan materiaalia on myöhemmin  käytetty hyödyksi IOM Suomen ja partiolaisten yhteisyössä. Kampanjamateriaalia on työstetty soveltumaan käytettäväksi partiolaisten leireillä ja muissa tilaisuuksissa. Kahden tehtävän tavoitteena on tutusta ihmiskauppaan ilmiönä ja ymmärtää, että ihmiskauppa esiintyy myös Suomessa. Tehtävien avulla opitaan myös miten ihmiskaupan uhrit voivat saada apua, sekä pohditaan mitä itse voi tehdä ehkäistäkseen ihmiskauppaa.